PART 4: My heart will never be far from here

COWBOYS AND INDIANS

21/7 No nyt on Monument Valleykin jo takana, mutta mennään järjestyksessä. Grand Canyonilta ajelimme ensin ihastelemaan Colorado-joen Horseshoe Bendia. ¾ mailin kävelymatka polttavan kuumalla hiekalla varvassandaaleilla ei ollut tämän reissun nautinnollisimpia hetkiä. Näkymä oli kuitenkin ehdottomasti kärsimyksen arvoinen ja enemmänkin. Sai taas kerran todeta, että kuvat eivät kerro mitään verrattuna siihen miltä tuntui seistä keskellä sitä sanoinkuvaamatonta maisemaa.

Teimme pienen Walmart-kierroksen, joka jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi Suntrekin ympäristöystävällisten periaatteiden vuoksi. Teimme lounasvoileipiä tihkusaateessa keskellä Page-kaupungin parkkipaikkaa ja massut täysinä pulahdimme vihdoin ja viimein Lake Powelliin. En ole ikinä koskaan milloinkaan uinut missään niin ihanassa paikassa. Powell on kanjonijärvi, joten pohja on kiveä ja vesi puhdasta ja kauniinväristä. Vesi ja hiekka on aikojen saatossa kuluttanut maiseman uskomattomiksi kuvioiden mereksi ja olisin viihtynyt siellä kamerani kanssa koko päivän. Ylitsemme pyyhkäisevä heikkamyrsky sai kuitenkin kaikki juoksemaan takaisin autolle turvaan. Olin juuri sillä hetkellä ottamassa videota yhdessä paikan korkeimmista kohdista ja tuuli kirjaimellisesti veti minut kumoon. Lisäksi tuulen mukana kulkeva hiekka pisteli kuin neulatyyny, mikä sai jalkoihini vipinää.

Matka Powellilta lehmipoikien tykö Eastonin Ranchille ei ollut kuin parinkymmentä minuuttia pitkä. Pystytimme telttamme, minkä jälkeen olikin jo aika nousta hevosten selkään. Kiertelimme pari tuntia hiekkadyyneillä ja pieneissä puroissa laskevan auringon taianomaisessa valossa. Erittäin rentouttavaa ja tunnelmallista. Kun heppa-ajelu oli ohi, oli illallisen aika. Tarjolla oli rehtejä arizonalasia pihvejä vihanneksilla ja uuniperunoilla höystettynä. Jälkkäriksi all American brownies. Nam.

Sitten olikin juhlimisen aika. Yksi kylmäboksi oli varustettu alkomahoolilla ja mehän saimme kunnon menot aikaiseksi Party Barnissa. Becca opetti meille amerikkalaisen juomapelin Flip Cupsin, ja kun oli lupa olla niin äänekkäitä kun halusimme, käytimme tilaisuuden hyväksemme. Iltaan kuului myös uusien tanssiliikkeiden opettelua, villiä juomapeliä, kuistilla istumista ja taas kerran randomia juttelua. En kyllä ikinä unohda niitä ranchilaisia tai Trek American aussityttöä, joka rakasti kaikkia! Nukkumaan ei taidettu ennen kolmea päästä, mutta puolen kympin herätys ei tuonut edes päänsärkyä tullessaan.

Hidas aamu, kamat kasaan, tyynelle Lake Powellille uiskentelemaan ja vihdoin ja viimein kohti Monument Valleyta. Matkalla teimme pysähdyksen muun muassa legendaarisella tienpätkällä, jossa Forrest Gumpia on kuvattu.

Heti kun saavuimme paikan päälle, vuorauduimme hattuihin, huiveihin, aurinkolaseihin ja pitkähihaisiin, sillä tuulen nostattama hienoakin hienompi hiekka poltti ja viilsi paljasta ihoa. Suoraan jeepin kyytiin ja kohti kansallispuistoaluetta. Matkanteko oli erittäin pomppuisaa ja saimme tosissamme pitää kiinni, ettemme pudonneet kyydistä. Se oli kuitenkin erittäin mukavaa läpimäräksi kastelevasta sateesta huolimatta, sillä maisemat olivat tälläkin kertaa aivan uskomattomat.

Teimme luonnollisesti valokuvapysähdyksiä siellä täällä. Hienoin hetki oli, kun makasimme kaltevan kallion juurella ja tuijotimme ylle kaartuvaa kivikattoa. Yllemme taittuva kalliokatto muodosti kotkan pään ja siivet ja silmän virkaa toimitti suuri aukko, josta valo tulvi sisään. Kokonaisuus oli valtava, mutta uskomattoman aidontuntuinen. Navaho-inkkarioppaamme Carlos soitti ja lauloi meille perinteistä intiaanimusiikkia, mikä teki tunnelmasta taianomaisen ja miellyttävän.

Illallinen meille oli katettu aivan yhden kivimuodostelman juurelle keskelle kansallispuistoa. Itsetehtyjä tortilloja ja lammasta. Illallisen jälkeen meille oli järjestetty myös pientä ohjelmaa. Ensin kansantarinoita Navaho-intiaaneista, minkä jälkeen oli tanssin aika. Jokainen pääsi vuorollaan ringin keskelle esittelemään taitojaan nuotion loisteessa. Aluksi teki mieli karata takaisin katsojan paikalle, mutta tietenkin se oli mielettömän hauskaa kun uskalsi mukaan mennä!

Kun reissaajat oli ruokittu, meidät vietiin yöpaikallemme. Olimme aivan keskellä erämaata kaukana sivistyksestä, vain Monument Valleyn kivimuodostelmia ympärillämme. Mukanamme oli vain makuupussit, joten saimme valita yösijaksemme joko tähdet tai pienen majan, hoganin. Hoganissa lämpötila oli aivan liian korkea, joten me päädyimme vain levittämään makuupussimme punaiselle hiekalle ja käperryimme tuijottelemaan tähtiä. Juuri ennen nukahtamista meitä varoitettiin kalkarokäärmeistä ja myrkyllisistä ötököistä, kojootteja unohtamatta. Onneksi en mihinkään yön aikana törmännyt. Jänörukkaa kyllä kidutettiin aivan leirimme liepeillä äänistä päätellen.

Aamulla heräsimme auringonnousuun, jonka jälkeen nautimme meille tuotuja hedelmiä ja muroja. Takaisin jeepin kyytiin ja aamuaktiviteetteihihimme kuului muun muassa sokkona hiekkadyyneiltä hyppimistä ja vain puhtaasti elämästä nauttimista. Jo yhdeksän jälkeen olimme takaisin pakullamme ja matka kohti Moabia sai alkaa.