Too much food on my plate

Kipuja! Nimittäin lihaskipuja. Ette arvaakaan kuinka kivuliasta voi koulussa käyminen olla.

Lauantaiaamuna hurautettiin sellaiset neljäkymmentä minuuttia Baltimoren suuntaan kolmea krediittiä suorittamaan suomalais-, belgialais- ja saksalaisvahvistuksilla. Paikalla oli yli 200 aupparia, joista muutaman tunnisti training schoolista tai kavereiden kavereiden kautta. Eipä siinä kahden päivän aikana kuitenkaan uusia ystävyyssuhteita alettu solmia, kun aikataulu oli suhteellisen tiukka.

Tervetuloa!

Lauantaina saavuttiin paikanpäälle hieman ennen kahdeksaa, ja yhdeksältä alkoi mukava 14 tunnin urakka kahdella ruokatauolla ja yhdellä huilitauolla varustettuna. Ensiksi oli luonnollisesti tervetuliaispuheen ja tutustumisen vuoro, joita seurasi pari tuntia amerikkalaisiin lomiin tutustumista, neljä tuntia viittomankieltä, kaksi tuntia nyrkkeilyä ja kaksi tuntia zumbaa. Lomat olivat jo hallussa, viittomankielessä yritettiin opettaa liikaa liian tiukassa aikataulussa, nyrkkeily oli uskomatonta (mitä nyt meidät selvästikin yritettiin tappaa viimeisen puolentunnin Rääkillä) ja zumba oli hauskaa ja rentoa.

Nyrkkeilyyn valmistautumista. Ennen kuin tiesimme mihin olimme joutumassa.

Zumba, zumba! Shake that body!

Näin tänne väliin voisin mainita, että ruoka oli ihanaa! Oli tuoreita hedelmiä, salaattia, kastikkeita, lämmintä ruokaa, maustettua vettä, tuoretta leipää, fajitoja, jälkkäriä ja minua eniten lämmittänyttä jäätelöä! Ette arvaakaan kuinka nautinnollista oli koota oma jätskiannos lounaan päätteeksi, mmm. Mutta kauniisti se hyvä ruoka kostautui, kun joka ruokailun jälkeen mahaa sattui niin paljon, että mikään asento ei tuntunut hyvältä. Ei se mitään, josko sitä tällä viikolla pääsisi käsiksi siihen suhteellisen  normaaliin rytmiin.

Ilmaiset välipalat on aika jees!

Ruokailua

Jälkkäriksi jätskiä kinuskilla ja m&m-karkeilla -
ei sitten tarvitse ihmetellä kun tulen kotiin kolminkertaisena.

Niin, jatketaan. Siinä puolenyön paikkeilla päästiin vihdoin ja viimein nukkumaan, mutta seuraavan aamun herätys ei ollut ruusuinen. Nyrkkeily tuntui lihaksissa vähän liiankin hyvin, vaikka puolentunnin joogatuokiolle oli edellisenä iltana osallistuttu. Ei siinä mitään, hirmuisen aamupalabuffetin jälkeen oli hyvä istahtaa idiomeja ja sanontoja käsittelevälle tunnille, josta suurin osa käytettiin Jeopardyn pelaamiseen ja uskomattoman mukavilla penkeillä istumiseen. Lounaan jälkeen vuorossa taisi olla elämäntaitojen opettelua ja siinä ne kolme krediittiä olivatkin! Kotiovi saavutettiin jo ennen iltakuutta.

Elämää oppimassa

Life Skills continues

Ihan kävi naurattamaan!

6 credits done!

Lauantai-illan neljän tunnin hikoiluputkesta vieläkin väsyneenä kaaduin sänkyyn melkein heti kotiin tultua ja se kostautui pahasti maanantaiaamuna. Ei päässyt tyttö sängystä pois kuin pyörimällä. Joka ikinen lihas kehossani huusi, kipuja! Hetken makasin lattialla, mutta koska sekin tuntui kivuliaalta, keräsin viimeiset voimani ja raahauduin yläkertaan. Jopa juominen sattui, kun kaulassa sijaitsevat lihakset olivat turhan kireinä. Peteriltä tuli kommenttia “you look like a grandma”, kun kävelyasentoni oli tavallista kumarampi. Mutta kun vatsalihaksiin Sattui! Auts auts auts. Koko päivä meni lähinnä matoillessa ja kipuja valitellessa. Iltapäivällä piti lasten kanssa lähteä uimaan ja oli kuulkaatte kamala tunne, kun en pysynyt pinnalla! En saanut liikutettua käsiäni ja jalkojani tarpeeksi pystyäkseni uimaan. Siinä sitten tallustelin lasten perässä ympäri allasta tunnin verran, kunnes oli aika palata kotiin. Luojan kiitos tänä aamuna lihakset kiittivät edellisillan nopeasta venyttelytuokiosta.

Nyt tekee mieli vielä loppuun lällätellä Suomeen, sillä täällä vietettiin tänään piknikkiä jätskin, Jason Mrazin ja 20 celsiusasteen turvin uima-altaan reunalla Hennan takapihalla. Ah, kesä tulloo!

Picnic time

And I’ll send all my loving to you

Yritetään taas saada tätä ajan tasalle nyt kun tiedätte miten arki pyörii.

Tänään tuli täyteen kolme kuukautta lätäkön tällä puolen ja sen kunniaksi käytiin Insan, Evan ja Jennyn kanssa lounaalla Cheesecake Factoryssa Insan pikkuherra seuranamme. Kyseisen paikan ruoka-annokset ovat aivan järjettömän kokoisia. Alkupalan puolessa välissä olin valmis pyörimään ovesta ulos, joten jälkiruoat jätimme tällä kertaa suosiolla väliin. Enkä liioittele yhtään.

Ennen juustokakkutehdasta pyörähdin Montgomery Collegen medialuennolla. Taas yksi harvinaisen tylsä tunti takana. Puolet kurssista taitaa olla vielä jäljellä, ja ensi viikolla on yhden analyysin palautus sekä koe #2. Jos totta puhutaan, opiskelu ei ole ikinä tuntunut näin vastenmieliseltä. Kun palaan Suomeen, haluan löytää alan, josta olen oikeasti kiinnostunut ja joka ei koostu pelkistä luennoista. Ehkä opiskelen vähän maantietoa ja matkailualaa ja rupean oppaaksi. Kielitaitoa hiomaan.

Kielitaidosta puheen ollen yritin etsiä ruotsinkielen kursseja jostakin läheltä, mutta svenska ei näytä olevan mitenkään suosittu täällä. Koulussa ruotsi ei maistunut ja nyt harmittaa, kun en panostanut siihen enempää. Haluaisin oppia käyttämään kieltä. Ehkä lähellä asuva suomenruotsalainen tyttö haluaisi alkaa opettaa minua.

Rakastan DCta, kerrottakoon se teille noin kymmenettä kertaa. Viime viikonloppuna sain toverin matkaan ja lähdimme yhdessä testaamaan kameroitamme ja kuvaamaan kaupungin monumentteja iltavalaistuksessa. Reippaassa kolmessa tunnissa ja 10 kilometrissä saimme kasaan Valkoisen talon, National WW2 Memorialin, Washington Monumentin, Lincoln Memorialin ja The Capitolin. Ensi viikonloppuna yritän lähteä kuvaamaan kaupungin skeittareita Pershing Parkiin, jos vain kehtaan. Eivät kuulemma välitä kuvaajista, mutta en halua tielläkään olla. Itsenäisyysjulistuksenkin voisi käydä Kansallisarkistossa tsekkaamassa.

Elämä rullailee muutenkin hyvin: lapset tykkäävät (“Well, Maija, I need to say, you are a wonderful cook” “Oh, thank you” “But you are a wonderful person as well, I love you Maija“), minä tykkään, kavereita on, syksy on kaunein, Halloween on tulossa, muitakin reissuja suunnitteilla.. Melkein alkaa itkettää, kun ajattelen tätä kaikkea. Sain opoltani sähköpostia, jossa hän pyysi minua (plus kahta muuta au pair -vuottaan viettävää tyttöä, eikö vain Heidi ja Jenny?) pitämään “oppitunnin” koululla ensi syksynä, ja minähän todellakin haluan kannustaa muitakin tällaisiin päätöksiin. Täällä on parasta, vaikka Suomi-ihmisiäni olisikin mukava nähdä. Pikkuveljelläpä on huomenna synttärit.

Viimeiset pyykkäykset ja sitten lapsia noutamaan bussipysäkiltä. Kiirettä pitää, mutta illalla pääsen rentoutumaan Elizabethtownin parissa. Vera yrittää vakuuttaa, että kyseessä on hyvä elokuva, vaikka muistikuvani kyseisestä pätkästä ovat jokseenkin päinvastaiset. We’ll see!

Nauttikaa syksystä :)

I won’t heal given time

Arkielämä rullailee täällä lapsosten koulun mukaan. Labor Day -viikolla töitä oli neljä hurjaa päivää, mutta tällä viikolla palattiin perus viisipäiväiseen työaikatauluun.

Viikonloppu oli ihanan rentouttava. Lauantaiaamu oli uskomattoman hidas, mutta puolenpäivän jälkeen sain raahattua itseni metrolle ja kohti downtownia. Pienen pyöriskelyn jälkeen huomasin, että kaupungissa on meneillään isomman sorttinen mielenosoitus. Monet ihmiset täällä eivät ole tyytäisiä herra Obaman terveydenhuoltouudistuksiin ja antavat sen näkyä. Voinpa sanoa, että minäpäs olin tuolla!

Mielenosoitus ei ollut kuitenkaan syy lähteä kaupunkiin, kuten saatoittekin jo arvata, vaan suuntasin sinne treffaamaan kahta suomalaistyttöä, jotka molemmat asuvat Virginian osavaltiossa. Hiljalleen alan ymmärtää, että se on se englannin jatkuva puhuminen, mikä väsyttää minut perjantaihin mennessä aivan täysin. “Töitä” tehdessä aivot rullaavat eteenpäin koko ajan englannin kielen hyppiessä vastaan jokaisen nurkan takaa, mutta suomea puhuessa sallin mielelleni aikaa rentoutua. Eiköhän hitaasti reagoivat aivoni siihen kuitenkin pian totu ja loppuviikkojen uupumus helpota.

Muutenkin oli erittäin onnistunut päivä ja olen iloinen, että tuli törmättyä näihin tyttöihin. Harmistus, että toinen on jo kohta lähdössä! Päiviteltiin yhdessä muutamia monumentteja (Toisen maailmansodan muistomerkki on kauneudellaan noussut kummasti suosikikseni) ja eksyttiin hetkeksi myös Natural History Museumiin. Ensimmäinen askel museon eteishallissa kuitenkin jo näytti, että tämän rakennuksen läpikäymiseen ei yksi visiitti taida riittää. Uutta yritystä kehiin tylsän viikonlopun kolkuttaessa oveen siis!

Sunnuntaina vietin todellisen rentoutumispäivän. Teki hyvää ja valmisti minut alkaneeseen viikkoon. Tänään (ja viime viikon loppupuolella myöskin) olen saanut hostmomilta sellaisia kommentteja, että arkielämä alkaa maistua makeammalta. Torstaina istuin iltaa Starbucksissa kahdentoista saksaa puhuvan aupparin kanssa ja aika pian saapumiseni jälkeen lähdin turhautuneena kotiin sänkyäni kaivaten. Hostmom oli kuitenkin vielä hereillä tarkastamassa lasten läksypinoja ja ennen alakertaan kömpimistä vietin valaisevan puolituntisen hostmomin kanssa keittiöpöydän ääressä. Ratkoimme yhdessä pojan matikan tehtäviä ja lopulta sain kuulla, kuinka tyytyväinen hostmom on minun “työskentelyyni”. Minulla on kuulemma natural ability olla näiden lasten kanssa ja vintiöt todella pitävät minusta. Etenkin yhdeksänvuotias hyperaktiivinen pojan ketale.

Tänään sitten hostmom eksyi huonettani tutkailemaan ja innostui keskeneräisistä virkkauksistani, tauluistani ja seinälle laittamistani valokuvista perheestäni ja ystävistäni. Mietin tässä vain, että mitäköhän osia hakemuksistani hostvanhempani ovat lukeneet, kun eivät tiedä perhetaustojanikaan. Kuitenkin, muutamien kyyneleiden ja halauksen jälkeen hostmom taas kertoi kuinka iloinen on, että olen täällä. You are a remarkable young lady, Maija. You really are.

Tällaista tänään ja huomenna todellakin yritän tarttua Dynamics of Mass Communication -opukseen ja ymmärtää sen sisältöä. Tänään välttelin kirjaa kaikin tavoin. Siivosin koko kellarikerroksen, tiskasin, pyykkäsin, järjestelin lasten roinia, kävin postissa ja vein hostmomin metrolle. Torstaina on koe 1/5 ja viikon päästä ensimmäisen tehtävän, mediapäiväkirjan, luovutus. Uusia termejä on vain niin paljon ja ne ovat kaikki englanniksi, mikä tekee opiskelusta astetta hankalampaa. Katsellaan, tuoko huominen aamuluento selkeyttä yhtään mihinkään.

x40 ♥