And the only film I saw, I didn’t like it at all

Tekisi mieli päivittää, mutta en tiedä mistä aloittaa. Jos tiivistettäisiin viikonloppua.

Pitkästä aikaa vietin viikonlopun kotikulmilla rennoissa merkeissä. Perjantai-iltana Vera kaappasi minut mukaansa jäädytettyä jogurttia nauttimaan sekä leffaan, jossa valitettavasti päädyimme näkemään Sinkkuelämää kakkosen. Voisin luetella niin monta parempaa tarkoitusta sille yhdelletoista dollarille, jonka lipusta maksoin. Elokuvan jälkeen ensimmäinen lausahdus Veran suusta olikin anteeksipyyntö kyseiseen elokuvaan raahaamisesta. Minun mielestäni leffa oli vain niin turha ja mitäänsanomaton. No, ainakin on taas jotain amerikkalaista koettu! Elokuva ei siis niin lämmittänyt, mutta onneksi ystävän seura piristää aina.

Lauantaina lojuin sängyssä pitkään ja hitaasti aloitin päivän ruisleivällä, teellä ja scrapbookauksella. Puoliltapäivin sain sitten kutsun pikkutyttösten balettiesitykseen, joten mekko päälle ja autolla tuttuihin maisemiin Montgomery Collegelle. Kyseessä oli Alice in Wonderland -esitys. Tarinaa en niin hoksannut koreografiasta muuta kuin upeiden pukujen välityksellä, mutta mitä muuta kuin äärettömän söpöä voi kymmenien pienten balleriinojen esitys olla! Lisäksi meidän tytöt olivat niin kauniita, että saatoin muutaman kyyneleenkin tirauttaa.

Iltapäivä menikin taas Veran seurassa ja scrapbookatessa. Tässä vaiheessa vuotta iskee pieni paniikki, sillä jotenkin kaikki tuntuu olevan puolitiessä mukaanlukien se suuri valokuvaprojekti. Eiköhän se kuitenkin tästä, kunhan on joku pöydän toisella puolella hoputtamassa ja malttia jatkaa yön pikkutunneille.

Sunnuntaina päädyin jo toiseen peräkkäiseen laiskaan aamuun, enkä saanut itseäni kuntoon vasta kuin kahden maissa, jolloin suuntasin downtowniin. Ja sadehan alkoi sillä minuutilla, kun astuin ulos metrosta. Pidin sitten sadetta suurten puiden varjoissa Valkoisen talon edustalla ja Barnes&Noble-kirjakaupan lattialla kirjapinon ja höyryävän teemukin kanssa. Kun aurinko suvaitsi pilkistää pilviverhon takaa, suuntasin Freedom Plazalle istumaan Washington Post Hunt -jahdin osallistuja seuraten.

Sitten olikin pitkään ja hartaasti odotetun Kings Of Convenience -keikan vuoro! Olin paikalla tunnin etuajassa alkamisajan väärin muistaen, mutta olinkin sitten jonon ensimmäisenä ja eturivi paikka oli taattu. Herrat Eirik ja Erlend kävivät meitä ilahduttamassa myös jonossa ja jo siinä vaiheessa oli tämä tyttö aika myyty. Asiaahan ei auttanut se, että konsertti oli rehellisesti sanottuna yksi parhaista joita olen nähnyt.

Ensin kuulimme akustisen setin, johon kuului vain kaksi kitaraa ja kaksi miestä. Sydänhän siinä suli ja silmiä ei saanut irti lavalta. Loppupuolella lämppäribändi Franklin For Short liittyi iloiseen joukkoon ja saimme kuulla uskomattoman version muun muassa (lemppari)kappaleesta(ni) I’d Rather Dance With You:sta. Encorena pari akustista heittoa ja loppuun vielä extrana franklineiden kanssa Simon and Garfunkel cover kappaleesta You Can Call Me Al crowd surfingilla maustettuna. Täydellinen lopetus täydelliselle keikalle ja voin sanoa että en nähnyt yhtäkään vakavaa naamaa keikkapaikalta poistuessani. Harmittaa melkoisen vietävästi, että missasin Erlendin puolentoistatunnin dj-keikan konsertin jälkeen, mutta viimeiseen metroon oli ehdittävä. Nukkumaan en kuitenkaan malttanut ennen kolmea. Aamuinen 6:40 herätys ei ollut kovin makea.

Vieläkin melkoinen täpinä päällä ja millon sitä pääsisi uudestaan. Norskit Suomeen, kiitos!

Kevättä ei voi kesyttää

Mikäs olisikaan hauskempaa kuin blogin jatkuva päivitys pienimmän tytön lepäillessä viereisellä sohvalla. Tällä kertaa viihdytän teitä kertomalla miksi oikeassa reunassa oleva soittolista näyttää tällä hetkellä sellaiselta.

The Beatles – I’ve Just Seen A Face ~ Tästä kappaleesta on muodostunut varsinainen all time favourite siitä lähtien, kun näin ensi kertaa Across The Universe -elokuvan. Lisäksi tämä muistuttaa minua uusista kasvoista, joita tapaan täällä.

Kings Of Convenience – I’d Rather Dance With You ~ Ensinnäkin, blogiani lukevat tietävät jo, että olen menossa katselemaan herroja kesäkuussa. Muutenkin kappale sopii huolettomaan kesälöhöilyyn puistossa. Aurinkoista leijailua.

The Beatles – Across The Universe ~ Tämä sopii mainiosti tämän päiväiseen tunnelmaan. Pää tuntuu olevan lähinnä sekaisin, minkä mielelläni laitan sen piikkiin että olen työskennellyt tällä viikolla jo reilut 30 tuntia.

Dúné – Dry Lips ~ Yksi ilta oli pakko lähteä nopealle pyrähdykselle töiden jälkeen ennen kavereiden tapaamista ja Dry Lips potki minua mainiosti eteen päin.

Jenni Vartiainen – Mandartania ~ Joka ilta tällä viikolla olen kuunnellut Jennin debyyttialbumin läpi ennen nukahtamista. Tahdon matkustaa Mandartaniaan.

Kaija Koo – Jos sua ei ois ollut ~ Tapasin viime sunnuntaina erään ihmisen, joka muistuttaa erittäin paljon isoveljeäni.

Maroon 5 – Sweetest Goodbye ~ Minusta tuntuu, että tältä bändiltä on aina vähintään yksi kappale soittolistallani. Kuuntelin tätä kappaletta paljon viime syksynä ja kun shuffle sen aiemmin tällä viikolla heitti ilmoille niin siitä lähtien olen ikävöinyt viime syksyn tunnelmia. Tosin olen myös erittäin iloinen siitä, mitä kevät on tuonut tullessaan.

Kaija Koo – Siellä jossain ~ Äiti ja iskä tulee kohta käymään. Kaija Koosta tulee aina mieleen äiti. Siellä jossain on kaunis kappale, jota aina lauleskelin koulubussille kävellessä muutama vuosi takaperin.

Oasis – Wonderwall ~ Tämä kappale vie Tanskan rannikoille ja sopii aurinkoiseen t-paitailuun. Mmmmmm, hyvä mieli.

Semmarit – Taina ~ Kaikki puhuvat keväästä, kesästä ja Semmareista, joten oli pakko laittaa Wunderbaum pyörimään. Tainasta tulee aina niin kesäfiilis eikä voi muuta kuin hymyillä!

I’ve just seen a face

Tekee mieli kirjoitella, vaikkei mitään asiaa olekaan. Hostmom lähti työmatkalle Texasiin, joten taloa hallitsemassa on vain minä ja hostdad. Aamut ovat menneet ihmeen rauhallisesti, mutta tämä iltapäivä oli siitä huonoimmasta päästä, kun muistin että keskimmäinen ei aamulla ottanut pilleriänsä, minkä takia keskittymisestä ei tullut tänään ei yhtään mitään. Kuuntelin siltä suunnalta sitten mahdotonta kielenkäyttöä ja ihme ulinaa, kun taas nuorimmainen viihdytti minua pari tuntia parkumalla. Eivät tainneet kotiläksyt oikein kiinnostaa tällaisena sateisena tiistai-iltapäivänä. Vanhin poika yritti edes vähän, paino sanalla vähän.

Viimeisenä temppuna kanaillallisen jälkeen laitoin lapset pohtimaan, mitä he päivän aikana tekivät väärin. Ette arvaakaan kuinka juvela olo minulla oli! Siellä ne kuusi- (pikkusimmalla oli synttärit eilen!), seitsemän- ja yhdeksänvuotiaat miettivät mitä heidän pitäisi tehdä tulevaisuudessa paremmin ja esittivät ajatuksensa minulle. Mutta pojan kiero käytös ei silti saanut minua pyörtämään sanojani ja telkkari pysyi kiinni. Siitäs saitte! Aupparin sana on aika kova. Lisäksi hostvanhempani tykkäävät minusta, joten saan aika vapaasti soveltaa keinojani.

Tänään oli muuten eka kerta, kun totaalisesti missasin koulubussin koulun jälkeen. Kerran aikaisemmin olin myöhästyä, mutta kun pihasta matkaa pysäkille on 100 metriä niin lapsoset olivat koko ajan valvovan silmäni alla. Tänään Peter kuitenkin soitti ovikelloa 3:24 ja kajautti “Maija, where were you?” Hups. Syytän tässä tapauksessa kyllä rohkeasti bussikuskia, sillä aikaisin aika tähän mennessä on ollut 3:28 ja tavallisesti saapumisaika vaihtelee välillä 3:30-3:45. Että näin. Sitä paitsi olin juuri kääriytymässä tuhansiin vaatteisiini, kun ovikello soi. Sade viilensi ilman melkoisen lahjakkaasti.

Doh, mitäs sitten. Olen jotenkin kummasti menettänyt ruokahaluni. Jenkeissä kerätyt rasvavarastoni haluavat ilmeisesti tiedottaa, että enempää kavereita eivät enää halua. Tänään alas on mennyt pari lusikallista muroja, Chai-latte ja viipale melonia. Eipä niitä kaloreita kyllä mihinkään ole kulunutkaan.

Aina välillä toivon, että osaisin tulkita ihmisiä hieman paremmin. Ja tuntisin koko Beatlesin tuotannon! Ihanaa musiikkia!

The things we do just to stay alive

Pappadaa, joku hihkuisi riemusta täällä, jos ei sillä herättäisi koko taloa! Reipas viikko sitten huomasin sattumalta, että City and Colour ihanaisen Dallas Greenin johtamana on tulossa kaupunkiin. Nopeasti varmistus hostvanhemmilta ja lipun ostoon.

Ensimmäisistä sävelistä (Comin’ Home) lähtien olin aivan myyty! Virnistelin ja inisin innosta puolitoista tuntia dallasgeenien (lähes jokaisella miespuolisella katsojalla oli yllään ruutupaita, pipo ja paksusankaiset rillit, koomista!) keskellä ja silti keikka loppui aivan liian lyhyeen. Vaikka kaikkia lemppareita ei kuultukaan, en valita yhtään! Hirmuisen sympaattisen oloisia miehiä lavalla.

Klubilla, jolla keikka järjestettiin, ei saa järjästelmäkameroilla kuvata, joten kurja Olympukseni lähti mukaan ja kuvasaldo on sen mukainen. Luovutin viiden otoksen jälkeen ja tyydyin ottamaan videoita, jotka kaikki kuvaavat kattoa tai lattiaa, sillä klubillahan on tietysti videoidenkin kuvaaminen kiellettyä. Vieressä seisovalta mieheltä tultiin vaatimaan kameraa tarkastettavaksi kesken keikan ja sinne meni kaikki videot, jotka hän oli ehtinyt kuvata. Minä fiksuna tallensin vain äänen mustan kuvan kanssa ja sain pieniä muistoja mukaani. Oi oi oi.

Kun kuvat eivät sitten onnistuneet, leikitään että ne ovat taidetta. Dallas!

Dallas Green

Neljän jengi

Dallas och Scott

Ehheh. Metrossakin jaksoi vielä naurattaa, kun tuntematon suloinen ruskeasilmäinen mies ei saanut silmiään irti minusta koko matkan aikana. Taisi hänelläkin olla hyvä ilta. Ensin katsoi käytävän toiselta puolelta, mutta puolessa välissä matkaa vaihtoi vastapäätäni istumaan. Mieltäni kohotti vielä se, kun metrosta ulos astuessani maa oli taas valkoisen peitossa. Ihanaa!

Put your lighters in the air

Ah, suorastaan jumaloin Alicia Keysia! Uskomaton ääni, musikaalisuus ja ulkonäkö! Olen popitellut Jay-Zn ja Miss Keysin yhteistyön tulosta viimeisen viikon. Oli aika fiilis, kun tämä räjähti soimaan Times Squarella juuri ennen puoltayötä, mutta kuulin kappaleen myös takana istuvan herran kuulokkeiden läpi matkatessani bussilla takaisin Marylandin puolelle. Jostain kumman syystä olisi tehnyt mieli hypätä bussista ja jäädä Nykiin.

- so I can shine

Olisiko sitä aika taas herkistyä ja laittaa tämän kappaleen lyriikoita esille. Laitoin koko kannettavan musiikkiarkistoni shufflelle, ja keskellä jouluvaloin valaistua pimeää yötä ilmoille kajahtivat tutut sanat saaden minut kyyneliin.

I look ahead to all the plans that we made
and the dreams that we had
I’m in a world that tries to take them away
oh, but I’m taking them back

All this time I’ve just been to blind to understand
what should matter to me
My friend, this life we live is not what we have
it’s what we believe

It’s not my time, I’m not going
There’s a fear in me, it’s not showing
This could be the end of me and everything I know

It might be more than you believe
It might be something you can’t see

”She is our angel.”

Music is magic.

I won’t heal given time

Arkielämä rullailee täällä lapsosten koulun mukaan. Labor Day -viikolla töitä oli neljä hurjaa päivää, mutta tällä viikolla palattiin perus viisipäiväiseen työaikatauluun.

Viikonloppu oli ihanan rentouttava. Lauantaiaamu oli uskomattoman hidas, mutta puolenpäivän jälkeen sain raahattua itseni metrolle ja kohti downtownia. Pienen pyöriskelyn jälkeen huomasin, että kaupungissa on meneillään isomman sorttinen mielenosoitus. Monet ihmiset täällä eivät ole tyytäisiä herra Obaman terveydenhuoltouudistuksiin ja antavat sen näkyä. Voinpa sanoa, että minäpäs olin tuolla!

Mielenosoitus ei ollut kuitenkaan syy lähteä kaupunkiin, kuten saatoittekin jo arvata, vaan suuntasin sinne treffaamaan kahta suomalaistyttöä, jotka molemmat asuvat Virginian osavaltiossa. Hiljalleen alan ymmärtää, että se on se englannin jatkuva puhuminen, mikä väsyttää minut perjantaihin mennessä aivan täysin. “Töitä” tehdessä aivot rullaavat eteenpäin koko ajan englannin kielen hyppiessä vastaan jokaisen nurkan takaa, mutta suomea puhuessa sallin mielelleni aikaa rentoutua. Eiköhän hitaasti reagoivat aivoni siihen kuitenkin pian totu ja loppuviikkojen uupumus helpota.

Muutenkin oli erittäin onnistunut päivä ja olen iloinen, että tuli törmättyä näihin tyttöihin. Harmistus, että toinen on jo kohta lähdössä! Päiviteltiin yhdessä muutamia monumentteja (Toisen maailmansodan muistomerkki on kauneudellaan noussut kummasti suosikikseni) ja eksyttiin hetkeksi myös Natural History Museumiin. Ensimmäinen askel museon eteishallissa kuitenkin jo näytti, että tämän rakennuksen läpikäymiseen ei yksi visiitti taida riittää. Uutta yritystä kehiin tylsän viikonlopun kolkuttaessa oveen siis!

Sunnuntaina vietin todellisen rentoutumispäivän. Teki hyvää ja valmisti minut alkaneeseen viikkoon. Tänään (ja viime viikon loppupuolella myöskin) olen saanut hostmomilta sellaisia kommentteja, että arkielämä alkaa maistua makeammalta. Torstaina istuin iltaa Starbucksissa kahdentoista saksaa puhuvan aupparin kanssa ja aika pian saapumiseni jälkeen lähdin turhautuneena kotiin sänkyäni kaivaten. Hostmom oli kuitenkin vielä hereillä tarkastamassa lasten läksypinoja ja ennen alakertaan kömpimistä vietin valaisevan puolituntisen hostmomin kanssa keittiöpöydän ääressä. Ratkoimme yhdessä pojan matikan tehtäviä ja lopulta sain kuulla, kuinka tyytyväinen hostmom on minun “työskentelyyni”. Minulla on kuulemma natural ability olla näiden lasten kanssa ja vintiöt todella pitävät minusta. Etenkin yhdeksänvuotias hyperaktiivinen pojan ketale.

Tänään sitten hostmom eksyi huonettani tutkailemaan ja innostui keskeneräisistä virkkauksistani, tauluistani ja seinälle laittamistani valokuvista perheestäni ja ystävistäni. Mietin tässä vain, että mitäköhän osia hakemuksistani hostvanhempani ovat lukeneet, kun eivät tiedä perhetaustojanikaan. Kuitenkin, muutamien kyyneleiden ja halauksen jälkeen hostmom taas kertoi kuinka iloinen on, että olen täällä. You are a remarkable young lady, Maija. You really are.

Tällaista tänään ja huomenna todellakin yritän tarttua Dynamics of Mass Communication -opukseen ja ymmärtää sen sisältöä. Tänään välttelin kirjaa kaikin tavoin. Siivosin koko kellarikerroksen, tiskasin, pyykkäsin, järjestelin lasten roinia, kävin postissa ja vein hostmomin metrolle. Torstaina on koe 1/5 ja viikon päästä ensimmäisen tehtävän, mediapäiväkirjan, luovutus. Uusia termejä on vain niin paljon ja ne ovat kaikki englanniksi, mikä tekee opiskelusta astetta hankalampaa. Katsellaan, tuoko huominen aamuluento selkeyttä yhtään mihinkään.

x40 ♥

Smile Like You Mean It

Tulipa tuossa nähtyä The Killersin miehet reilu viikko takaperin maanantaina. Töistä pääsin 6:30, jonka jälkeen hypättiin Veran, Michellen ja Kristenin kanssa autoon kohti Columbiaa ja Merriweather Post Pavilionia. Hostmom oli huolissaan autosta, mutta hosdadin luottavaisten kommenttien avustuksella minut laskettiin kuskiksi.

Kyseessä oli suuren suuri ulkoilmakonsertti ja meillä oli liput takaosan nurmikkoalueelle. Edessämme oli istumapaikkoja sekä aivan lavan edessä seisoivat nopeimmat lipunhankkijat. Kun saavuimme alueelle tunnin ruuhkassa istumisen jälkeen, lämppäribändinä ollut Wolfmother veteli jo ensimmäisiä biisejään. Istahdettiin ylänurmelle fiilistelemään pimenevää iltaa miellyttävän musiikin tahdissa. Killersit astuivat lavalle kellon lyödessä yhdeksän. Yleisö ponkaisi jaloilleen ja me ryntäsimme nurmialueen etulaidalle hakemaan parempaa näkyvyyttä.

Posket kramppasivat jatkuvasta hymyilemisestä johtuen ja varpaat olivat tulla läpi kengänkärjistä alamäessä hyppimisen vuoksi. Kaikki ihmiset ympärillä lauloivat mukana sydämiensä kyllyydestä, hyppivät ja tanssivat mukana. Yksi syy sille, miksi rakastan konserteissa käymistä. Musiikki yhdistää paremmin kuin mikään muu.

Brandon vei sydämeni täysin, mutta nautin minä biisilistastakin. Korkeimmalle nousivat tutuimmat kappaleet, kuten Somebody Told Me ja Mr. Brightside sekä For Reasons Unknown ja A Dustland Fairytale. Illan päätti uskomattoman upea encore yhdistelmällä Jenny Was A Friend Of Mine ja When You Were Young.

Tunnelma keikan jälkeen oli leijuva ja katseltiin, kuinka tuhannet ihmiset lipuivat parkkipaikalle. Haluan lisää keikkoja! Ensi viikolla tiedossa luultavasti pienempi klubikeikka Ingrid Michaelsonin seurassa.

1. Joy Ride
2. This Is Your Life
3. Spaceman
4. Somebody Told Me
5. For Reasons Unknown
6. Change Your Mind
7. Bling
8. Shadowplay (Joy Division cover)
9. Smile Like You Mean It
10. Human
11. A Dustland Fairytale
12. Love Me Tender
13. Read My Mind
14. Believe Me Natalie
15. Bones
16. Mr. Brightside
17. All These Things That I’ve Done
18. Jenny Was A Friend Of Mine
19. When You Were Young

Stranded on the heat wave

Ah, ei voi olla totta! Väänsin ensimmäistä kertaa huoneeni radion auki, kävin rullailemaan kanavia ja ensimmäisenä ilmoille pamahtaa 3 Doors Downin It’s not my time -kappaleen akustinen veto! Kylläpä pisti tytön hymyilemään tukkoisesta nenästä ja väsymyksestä huolimatta. Ah. My friends this life we live it’s not what we have, it’s what we believe in.

Pakko kirjoittaa sen verran, että selailin tänään Washington DC:n alueen/lähistön konsertteja ja sieltä löytyi seuraavia nimiä: Jason Mraz, The Killers, Kings of Leon, Incubus, Pink, John Legend, Tori Amos, Green Day, Snow Patrol, Plain White T’s.. Excuse me? Hullua!

Istuin tänään paahtavassa auringossa lukien dollarilla ostettua roskalehteä, syöden tuoreita kirsikoita ja kuunnellen hyvää musiikkia. Kesä kesä kesä!

There’s still a little bit of your taste in my mouth

Kello on 4:34 ja Maija haluaa nukkua. Uni ei vaan tule. Huomenna (tänään) käyn kesäteatterissa ja pakkaan. En ole vieläkään aloittanu pakkaamista, huomenna (tänään) on pakko. Viimeinen mahdollisuus. Miten tämä nyt tähän jäi? Väsyttävä ilta ja yö.