Goin’ places that I’ve never been, seein’ things that I may never see again

Tällä kertaa käytiin vähän New York Citya pidemmällä, vaikka sielläkin pikavierailimme. Perjantai-iltana hyppäsimme Jennyn ja Evan kanssa metroon ja Chinatownista otimme bussin Nyciin. Starbucks-aamupalan ja aupparibongailun (tunnin saldo Starbucksin ikkunassa kytäten aamuseitsemältä oli vähintään 10) jälkeen suuntasimme osoitteeseen, josta tour-bussimme oli määrä lähteä. Tyyny kainalossa ja reppu selässä bussiin, ja minä nukahdin alta aikayksikön.

Vessataukoa, lounastaukoa, vessataukoa, illallistaukoa ja siinä puoli kymmenen maissa illalla saavutimme Niagaran putoukset sekä samalla Yhdysvaltojen ja Kanadan rajan. Läpi pääsimme lähes ongelmitta ja saimme heti ihailla putouksia värikkäässä yövalaistuksessa. Meille annettiin puolentunnin valokuvaushetki, jonka jälkeen väsynyt bussilastillinen turisteja kipattiin motellille nukkumaan. Matka kotoa Rockvillesta motelliin putousten tykö vei 24 tuntia. Bussissa istuminen ei siihen kuitenkaan vielä loppunut, ehei.

Seuraavana aamuna herätys seitsemältä, tavarat kasaan ja taas kohti putouksia ja aurinkoista päivää. Lämpötila huiteli reipasta kolmeakymmentä, joten Maid of the Mist -risteily vesisumun keskellä oli oikein piristävä. Paatilla seilatessa oli erittäin epärealistinen olo ja tuntui kun ylhäältä valuvaa vettä olisi katsonut suurelta valkokankaalta huumaavan jylinän keskellä. Suusta ei päässyt muuta kuin “wow, I can’t believe this” ja vaikka kuinka kuvia yritti ottaa niin tunnelman vangitsemisesta ei tullut mitään. Kun olimme kivunneet takaisin putousten yläpuolelle katselemaan alla risteileviä veneitä, oli vaikea uskoa että olimme itse olleet samassa paikassa vain puoli tuntia aiemmin. Sitä ei voi tietää, jos sitä ei ole nähnyt.

Loppuajan putouksilla vietimme lounaan merkeissä sekä Horseshoe Fallseihin lähemmin tutustuen Skylon Towerin ja putouksista kertovan elokuvan sijaan. Se oli kukkaroystävällisempää ja mielestäni myös parempi vaihtoehto, sillä me saimme tuntea putousten veden kasvoillamme ja kuulla sen pauhun, mitä ylhäältä käsin tornista ei voi kokea. Oli uskomatonta katsella sen kaiken veden valuvan alas aivan parin metrin etäisyydeltä.

Kun putouksia oli vihdoin ihailtu tarpeeksi (tai siis kun oli aivan pakko raahautua bussille, mielelläni olisin siellä viettänyt vielä päivän jos toisenkin), kipitimme bussiimme ja otimme suunnaksi Toronton, Kanadan suurimman kaupungin, jonka alueella asuu noin saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa. Kahden tunnin istumisen jälkeen saavutimme päämäärämme.

Pienen bussikierroksen jälkeen saimme ihailla sekä vanhaa että uutta kaupungintaloa lähietäisyydeltä. Jälkimmäinen on muuten suomalaisen arkkitehdin suunnittelema! Sen jälkeen turistibussimme kiidätettiin parlamenttitalon kautta CN T0werille, mutta meidän kolmikkomme valitsi tälläkin kertaa vapaampaa tutkiskelua kaupungissa tornissa vierailun sijaan. Ehdimmekin siinä ajassa koluta lähikatuja, muun muassa entertainment districtia sekä harbourfrontia mansikkapehmikset kourissa.

Heti ensimmäisenä Torontossa pisti silmään nuorten ihmisten paljous. Tunnelma oli muutenkin erilainen Yhdysvaltoihin verrattuna. En tiedä onko se vain oman pääni sisäistä vai oikeasti erilaista. Tuntui mielettömän hyvältä päästä toiseen maahan lähes yhdentoista kuukauden jälkeen! Lisäksi Kanada on aina kiehtonut minua.

Chinatown-pysähdyksen jälkeen meidät vietiin hotellillemme (huomaa, ei hostelli tai motelli vaan hotelli) ja 5:45am herätyksen jälkeen suuntasimmekin jo takaisin kohti kotia. Harmistus, että vierailu naapurissa jäi niin lyhyeksi, sillä siellä olisin viihtynyt erittäin mielelläni paljon kauemminkin. Oli se kaikki kuitenkin sen istumisen arvoista ja ehdottomasti positiivinen kokemus.

Kotimatkalla pysähdyimme tekemään vielä risteilyn Ontario järven 1000 Islands -alueella ennen rajan ylittämistä. Oli ihana seistä kannella ja tuntea raikas viileä tuuli kasvoilla. Maisemat toivat mieleen kodin. En ole nähnyt mitään niin paljon kotia muistuttavaa maisemaa 11 kuukauteen. Vauhdikkaasta menosta viileässä säässä kylmettyneenä käperryin bussin penkille huppareihin ja huiveihin sonnustautuneena ja uljas mp3-soittimeni tuuditti minut uneen.

Maisemat matkalla New York Cityyn olivat henkeäsalpaavan uskomattoman upeat. Tie luikerteli kuin suurten parsakaalikukkuloiden lomassa. Harmittaa, etten koskaan saanut aikaiseksi lähteä vaeltamaan Appalakeille. Maisema oli pelkkää vihreää ja kauneutta, vaikka se ei kuvassa siltä näytäkään.

En voisi onnellisempi olla siitä, että otin tyynyn mukaani. Lähes joka kerta, kun painoin pääni tyynyyn, nukahdin. Se teki matkanteosta melkeinpä nautinnollista, vaikka tunteja kertyikin kymmeniä kolmen päivän aikana. Ehdimme me käydä öisen Times Squarenkin katsastamassa vielä viimeisen kerran tänä vuonna, kunnes oli haikeasti astuttava kotiin vievään bussiin. Hienostihan se matka taittuikin ja kaarsin taksilla kotipihaan tiistaiaamuna 7:15am, kun työt piti aloittaa 7:00am. Bussi oli tunnin myöhässä, joten sille ei voinut mitään. Onneksi minulla on paras hostperhe ♥

Standing on the rooftops

Tulipa tuossa käväistyä New York Cityssa viikonloppuna. Tuttuun tapaan istahdin Chinatownin yöbussiin, tällä kertaa Henna seuranani. Vaihtelevan nukkumismenestyksen jälkeen tutut suurkaupungin kadut avautuivat edessämme auringon noustessa. Koomailimme kylmissämme metroon ja suoraan erään tutun kämpille keräämään voimia ja syömään aamupalaa. Leuka loksahti jo siinä vaiheessa lattiaan, kun ovea oli avaamassa…

Summer in the city

Nyt on äiskä ja iskä heitetty takaisin lentokentälle ja on kuvakertomuksen aika. Kärsikää taas näistä kymmenistä kuvista! Elän kuitenkin paremmin kuvien kuin sanojen kautta.

Ensimmäisten yöunien jälkeen vein vanhempani…

Put your lighters in the air

Ah, suorastaan jumaloin Alicia Keysia! Uskomaton ääni, musikaalisuus ja ulkonäkö! Olen popitellut Jay-Zn ja Miss Keysin yhteistyön tulosta viimeisen viikon. Oli aika fiilis, kun tämä räjähti soimaan Times Squarella juuri ennen puoltayötä, mutta kuulin kappaleen myös takana istuvan herran kuulokkeiden läpi matkatessani bussilla takaisin Marylandin puolelle. Jostain kumman syystä olisi tehnyt mieli hypätä bussista ja jäädä Nykiin.

Katso mitä maisemaa

Voi että kun ei oikein löydä aikaa ja energiaa kirjoittamiseen. Yritetään tiivistää. Viime viikonloppuna (josta haluan välttämättä tehdä tänne vielä erillisen kuvakokoelman) teimme Annikan kanssa eritttäin onnistuneen retken New Yorkiin. Kahdessa päivässä näki yllättävän paljon: Madison Square Garden, Penn Station, Liberty Island, Ellis Island, Wall Street, Ground Zero, Greenwich Village, Brooklyn Bridge, Chinatown, Central Park, Empire State Building, Rockefeller Center, F.A.O. Schwartz, NBA- ja NHL-kaupat, Times Square, noin kymmenen eri Starbucksia ja kaikkea muuta pientä! Lähtö oli perjantain ja lauantain välisenä yönä ja kotiin selvittiin sunnuntaina ennen puoltayötä. (Halvat) bussimatkatkin menivät nopeasti hyvässä seurassa. Ainoastaan jalat kokivat suuria kipuja – yskästä selvittiin ystävällisen huonetoverin lääkevaraston avulla, mutta tulipa siinä samalla herätettyä pari kerrosta hostellin väkeä.

Hostmom taas vietti tämän viikon kaukana lännessä, mutta selvisimme silti suhteellisen hienosti, jos laiskaa ruoanlaittoa ei oteta huomioon. Tänään kouluviikko kuitenkin huipentui Halloween-paraatiin ja -juhlaan. Jokainen lapsi ja opettaja oli pukeutunut juhlaa varten ja luokat oli koristeltu mustalla ja oranssilla. Karkkeja tunki joka välistä, ja kiitoksena yllytin yskäni takaisin pukumerta kuvatessa ja myöhemmin jalisharjoituksia seuratessa.

Ensi viikolla olisi luvassa sellaista pientä NBA-humua, neljän kuukauden juhlaa, synttärikemuja ja muuta mukavaa. Ai että tykkäänkö olla täällä?

Nyt lähden Halloweenin hengessä katsastamaan Stepfather-elokuvan ihanien saksalaistyttöjen Jennyn ja Evan kanssa, joita en ole hetkeen nähnyt kiitos flunssan. Huomenna onkin sitten aika juhlistaa HALLOWEENIA – tätä suurta amerikkalaista juhlaa. On meilläkin piha saanut koristeet, kurpitsat kaiverrettu ja talo koristeltu huomisia partyja varten! Maija sanoo BOO!

And I don’t want to go home right now

Ehkä sitä pitäisi joskus päivittää tätäkin blogia ajantasalle. Aloitetaan New Yorkin reissusta, jolta palasin aikalailla tasan viikko sitten, parinkymmenen minuutin heitto suuntaan tai toiseen.

Matkaan lähdettiin lievästi flunssaisena lauantaiaamuna kello 6:45. Hostmom ei suostunut sitten millään siihen, että olisin ottanut paikallisbussin varsinaiselle DC-NYC-bussipysäkille, vaan vaati saada viedä minut autolla Rockvillen keskustaan. Ei siinä mitään, sain lisätunnin unia. Aamu oli kiireinen ja aamupala olisi jäänyt väliin, jos hostmom ei olisi yllättänyt minua lounasboksilla. Hervoton hymy kasvoilla ja tippa linssissä käärin paperipussin auki bussiin istahdettuani – sisältä löytyi kananmunavoileipä (täällä suosittua on munavoin amerikkalaisversio, majoneesia voin sijaan, ja on muuten yllättävän hyvää!), omenasosepurkki, mansikoita, suolakeksejä ja herkkuna muutama Herseyn suklaapusu (jälkimaku tässä suklaassa on vain niin oksennusta muistuttava, että ei tee mieli täkäläistä fazeria maistella). Kutakuinkin tällaisen lounaan teen kuitenkin lapsille päivittäin kouluun mukaan, joten minusta eväskassin pakkaaminen oli hostmomilta aivan uskomattoman suloinen teko.

Bussimatka meni vauhdilla ja New York Cityyn saavuin siinä yhdentoista pintaan. Oli hurjaa nähdä Jenny bussin ikkunasta. Olin iloinen! Päivä Cityssa meni sitten Brooklyn Bridgea tutkaillessa, Ikean lihapullia maistellessa, Wall Streetia ja Ground Zeroa pällistellessä sekä Times Squaren vilinää ihmetellessä. Taidettiin yrittää käydä myös yhdessä tavaratalossa, mutta ahdistushan siellä iski. Liikaa ihmisiä. Päivän kääntyessä kohti iltaa otettiin sitten juna Grand Centralilta Scarsdalen kulmille. Käveltiin Jennyn kotikartanolle, sain talokierroksen ja sitten lähdettiinkin jo kuningatarsmoothieita nauttimaan paikalliseen jätskibaariin.

Smoothieita siemaillessa ja seuraavana aamuna altaassa lilluessa mietiskeltiin elämäämme täällä rapakon toisella puolen. Tultiin siihen tulokseen, että päätös  lähteä auppariksi oli oikea. Opiskelu ei juuri tällä hetkellä inspiroi ja elämä täällä tuntuu lähinnä pidennetyltä kesälomalta. Lasten kanssa peuhaaminen on jotain sellaista, mitä on vaikea kutsua työksi. Molemmilla on upeat perheet, hyvä sijainti, kavereita.. Hyvä olo. Täällä sitä nautiskellaan takapihan uima-altaassa, kun muut istuvat koulunpenkillä tai raatavat läksyjen kanssa kotona, muah! Anteeksi :)

Mitäs sitten. Sunnuntai meni suureen ostoskeskukseen tutustuessa neljän suomalaistytön voimin. Mukaan tarttui sitten Cheesecake Factoryn herkkuja, joita nautittiin ennen ja jälkeen hikisempääkin hikisen jalismatsin. Uupuneina päivän urheilusuorituksesta hyppäsimme vilvoittavaan altaaseen pelaamaan vielä erän vesikorista! Minua ja Saijaa ei selvästi ole luotu urheilijoiksi, mutta onneksi Jenny ja Eve hoitavat sen osan meidänkin puolesta. Ei se mitään, hauskaa oli. Illalla päädyttiin vielä Yonkersin rautatieasemalle NYCin valoja katselemaan kolmen dollarin kiinalaisen (ruoan) kera.

Maanantaina pakkasin säkkini, ja korvapuustipussin ja ruokakaupan kautta eksyimme padolle piknikoimaan. Mukana oli kolme suomalaista, kaksi saksalaista ja yksi brasilialainen. Oli yksi au pair -historiani parhaimmista hetkistä tähän mennessä. Brassitytöllä oli akustinen kitara mukana, jonka säestyksellä lauloimme auringon paisteessa. Oli jotenkin niin levollinen ja eteerinen olo. Ei siinä voinut kuin hymyillä. Eikä noin hieno aamupäiväpiknikki tehnyt lähtöä kotiin yhtään helpommaksi.

Kahden aikoihin Jenny ja Saija pudottivat minut kuitenkin juna-asemalla ja matkani kohti DCta alkoi. Olin onnistunut katsomaan juna-aikataulut väärin ja olin puolitoista tuntia tarkoitettua aikaisemmin bussipysäkilläni. Siinä sitten hyppäsin aikaisempaan bussiin, sillä ruumis kaipasi kipeästi lepoa, vaikka mieli olisi vielä mieluusti kirmannut ympäri Isoa Omenaa sen puolentoista tunnin verran. Nukuin suurimman osan matkasta, mutta silti se tuntui kestävän ikuisuuden. Vasta kun näin Capitolin iltavalaistuksessaan DChen saapuessa hyvä mieli valtasi pään. Täällä sitä asutaan aivan uskomattoman kauniissa kaupungissa Yhdysvaltojen itärannikolla.

Nyt vain odottelemaan vieraita NYCin suunnalta, Jennyy!

dot

Väsyttää, mutta kai se jonkinlaista päivitystä tännekin pitäisi laittaa.

Olen iloinen, että koulutusviikko on ohi. Torstai oli viimeinen kokonainen päivä New Yorkissa. Saimme opastetun turistikierroksen, jolla näytettiin kaikki New York Cityn tärkeimmät nähtävyydet. Vapaa aikaa kierroksen loputtua meillä oli kaksi tuntia, mutta siinä ajassa ehdimme ainoastaan kävellä Rockefeller Centerilta Empire State Buildingille napaten matkalta leipää massun täytteeksi. Muuten kierros oli oikein mukava ja antoi hyvän kuvan kaupungista. Odotan innolla seuraavaa kertaa, kun pääsen kaupunkiin!

Perjantaina bussi kohti Marylandia lähti 9:45am. Koska NYC:ssa oli tapahtunut jonkinasteinen tulipalo-onnettomuus jollakin sillalla, kesti ikuisuuden päästä yhtään mihinkään. Asiaa ei parantanut myöskään perjantai-iltapäivän ruuhka. Yhdellä pysähdyksellä selvisimme yhdeksän tunnin bussimatkan North Bethesdaan. Vastassa ei ollut ainoatakaan hostperhettä, koska olimme kaksi tuntia myöhässä. Hetken odottelun jälkeen näin kuitenkin tuttuja naamoja kurkistavan nurkan takaa. Hostäiti ja tytöt olivat vastassa ilmapallojen ja auringonkukkien kanssa! Hymy oli korvissa ja oli ihana vihdoinkin tavata perhe livenä. Myös hostisä saapui paikalle ja matkalaukkuni raahattuamme suuntasimme kiinalaiseen ravintolaan illalliselle. Ruoka oli hyvää, tytöt olivat suloisia ja vanhemmat antoivat erittäin mukavan kuvan itsestään. Kotiin saavuttuamme pyydystelimme tulikärpäsiä pihassa, minä hukkasin ilmapalloni ja lopulta sain esittelykierroksen talossa. Oma huoneeni kellarikerroksessa on oikein viihtyisä.

Viikonloppu meni rennosti. Sain rauhassa tutustua lapsiin ja taloon sillä välin kun lauantaina talo täyttyi playdateseista. Illalla vietin rauhallisen illan lasten kanssa elokuvaa katsoen ja pitsaa syöden, kun vanhemmat olivat illallisella ystäviensä kanssa. Sunnuntaina minä pääsin ostamaan kaiken tarpeellisimman läheisestä ostoskeskuksesta sillä välin, kun muu perhe oli babyshower-yllätyskutsuilla ja kalastamassa. Illalla minua varten tehtiin erittäin amerikkalainen illallinen, jonka voimin jaksoin hyvin seuraavaan aamuun saakka.

Tänään asetuin sitten auton rattiin. Ensimmäinen ajo meni mielestäni hyvin, mutta toisella kerralla kun hostisä istui hostäidin sijaan pelkääjän paikalla, aiheutin liikaa läheltä piti -tilanteita (vain yksi serious one). Nyt sitten kammoan jo valmiiksi yksin ajamista – se pitäisi aloittaa ylihuomenna. Tosin tänään heitin jo hostäidin metrolle ja ajoin ihan itse ilman opastusta aina kotipihaan saakka. Kuitenkin, tiet ovat monimutkaisia (vanhempien mielestä erittäin helppoja) ja kaistoja on tässä pienehkössä kaupungissa aivan liikaa minulle. Kaistanvaihto ei ole mitään herkkua ruuhka-aikaan, varsinkaan kun en omassa pienessä kylässä kotimaassani ole siihen tottunut. We’ll see, huomenna jatkuu.

Päänvaivaa aiheuttavat myös kaikki pienet yksinkertaiset käytännönasiat, kuten tiskikoneen täyttäminen ja pyykin peseminen. Haluaisin auttaa ja osata tehdä, mutta en tiedä miten nämä asiat kuuluu tehdä. Totta kai minua ohjastetaan, mutta ei kaikkea voi muistaa kerralla sanoa. Tässä talossa ei myöskään mikään tunnu menevän suunnitelmien mukaan. Eilen meidän piti suunnata altaalle nauttimaan kesäpäivästä ja tänään oli tarkoitus käydä ostamassa minulle puhelin sekä avaamassa oma pankkitili. Tänä iltana meidän piti käydä läpi myös aikatauluni, mutta ilmeisesti hiukan hajamielinen hostäitini unohti asian. Ehkä huomenna saadaan osa näistä asioista hoidettua. Tämä ei kuitenkaan minua haittaa, ‘be flexible’ oli yksi asia mitä training schoolissa tankattiin jatkuvasti. Sopii minulle.

Ah, koko ajan pitää muuten olla vakuuttelemassa ‘kyllä, kyllä, pidän tästä ruuasta, kyllä, kyllä, huone on oikein ihana, kyllä, kyllä, minulla on tarpeeksi vilttejä, kyllä, kyllä, kiitos, kiitos‘. Junttina suomalaisena en vain osaa ylistää yhtä illallista maasta taivaisiin tai olla kehumassa huonettani jatkuvasti. Olen oikein tyytyväinen, en vain tiedä kuinka saisin ilmaistua sen siten, että myös hostäiti sen ymmärtäisi. Tosin minun todellakin pitäisi alkaa puhua enemmän. Englantini on vain niiin käsittämättömän huonoa. Sen olen oppinut tässä muutaman päivän aikana, kun olen perheessä ollut. Huh.

Nyt pitäisi alkaa pitää yhteyttä alueen muihin au paireihin ja etsiä kavereita. Suomalaisia ei ole lähettyvillä tietääkseni, mutta elokuussa pitäisi yhden tytön tulla. Yhteen saksalaiseen ja tanskalaiseen olen tähän mennessä ollut yhteydessä, joten pitänee sopia tapaamisista heidän kanssaan as soon as saan oman puhelimen ja aikataulun selvitettyä!

So far so good! I really do like the kids!

Liian väsynyt jaksaakseni tarkistaa kirjoitusvirheet ja muut.