I wonder how, I wonder why

Nyt päivitetään pari reissua. Ensimmäisenä se Ocean City pari viikkoa sitten.

Matkaan lähdettiin siis Insan, Evan ja Jennyn kanssa lauantaina aikaisin aamulla – tosin melkein tuntia sovittua myöhemmin. Jenny nukkui pommiin ja Eva onnistui laukaisemaan talonsa hälytykset yrittäessään poistua rakennuksesta. Vastoinkäymisten jälkeen päästiin kuitenkin tien päälle Lemon Treen sekä hyvän musiikin keran. Aamupalapysähdyksen kera aikaa meni noin neljä tuntia.

Hotellin olimme varanneet Salisburysta, noin 30 mailin päästä Ocean Citysta, sillä rantakaupungin kaikki (kohtuuhintaiset) hotellit olivat luonnollisesti loppuunvarattuja sesonkiajankohdasta johtuen. Huoneen avaimen saisimme kuitenkin vasta iltapäivällä, joten suuntasimme nokkamme suoraan kohti hiekkarantoja. Kuuden tunnin auringossa makoilun, rannalla vaeltelun ja boardwalkiin tutustumisen jälkeen pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja hurautimme hotellille levähtämään. Iloksemme etupihallamme oli uima-allas, joten uimahyppytuokion, suihkun ja elokuvahetken jälkeen ajoimme takaisin Ocean Cityyn illalliselle.

Ahmimme masumme täyteen ja pidimme sadetta viihtyisässä ravintolassa, minkä jälkeen pyörähdimme boardwalkin pienissä kaupoissa. Sateen loputtua kävimme hurjastelemassa parissa tivolilaitteessa. Jonotella ei tarvinnut myöhäisen ajankohdan vuoksi ollenkaan. Paikka oli erittäin kaunis kaikkine valoineen ja vuoristorata Tidal Waven huipulta oli kauniit näkymät kaupungin ylle.

Tidal Wave

Myöhemmin yöllä saavuimme hotellillemme ja ehdimme saada jopa pari tuntia unta ennen aamunkoittoa. Aamupalan ja -uinnin jälkeen pakkasimme auton, luovutimme avaimemme ja suuntasimme taas kerran kohti hiekkarantoja. Muutamat tunnit nautimme auringosta ja aallokosta. Tällä kertaa aallot olivat tarpeeksi matalat ja rauhalliset uimiseen toisin kuin edellisenä päivänä, jolloin uiminen kiellettiin kokonaan. Tosin toisenakin päivänä aallot nousivat sen verran korkeiksi, että minä viihdyin paremmin turvallisen matkan päässä rantaviivasta aaltojen vain huuhtoessa varpaitani.

Rentouttavan sunnuntaipäivän päätteeksi raahasimme hiekkaiset itsemme ja kassimme takaisin autoon ja kohti kotia. Muutama maili ennen kotikontujamme säikähdimme oikein kunnolla, kun sattui pieni läheltä piti -tilanne. Kaksi autoa edessämme kolaroivat ja olimme mekin todella lähellä päätyä samaan kasaan. Vahingon aiheuttaja kaiken lisäksi pakeni paikalta jättäen kolaroidun auton omistajan kiroamaan tienvarteen. Mekin jatkoimme matkaamme pienen toipumisen jälkeen.

Ah, ja sattui ja tapahtui meille muitakin autojuttuja. Ocean Citysta poistuessamme jonkinmoinen muovilärpäke auton etuosasta räsähti suhteellisen äänekkäästi säikäyttäen meidät kunnolla. Kiltin miehen neuvoja noudattaen revimme suojuksen irti kokonaan ja suljimme sen takakonttiin. Kotiuduttuamme Insa kertoi tapahtuneesta hostmomilleen ja tällä kertaa selvittiin tapahtumasta olankohautuksella “well, it is an old car, don’t worry!”. Okay!

Onnistunut ja rentouttava reissu, mitä nyt aurinko poltti ihoni lähes kauttaaltaan. Teki hyvää pitää lomaa talosta ja perheestä elokuun ylitöiden keskellä! Etenkin kamalan parkkisakko/ilkeä täti -perjantain jälkeen.

Kuvasaldoa, olkaatte hyvät.