Posts filed under ‘shopaholic’

I gotta feeling

Elämä täällä rullailee entiseen tapaansa. Viikonloppu auttoi toipumaan uuvuttavasta viikosta. Loppuviikosta tapailin muita auppareita California Tortillan ja Starbucksin merkeissä. Perjantaina meni koko päivä perheen seurassa, kun iltapäivästä otettiin suunnaksi Montgomery County Agricultural Fair -tapahtuma. Kyseessä oli siis jonkinlaiset maatalousmessut, mutta kolmessa tunnissa ehdimme räpiköidä ainoastaan läpi tivoliosuuden. Paikka oli aivan tukossa ($10 rannekkeella sai ajella niin paljon kuin vain ehti ja tahtoi), mutta lapsoset jaksoivat urheasti jonottaa sekä laitteisiin että ruokaa.

Ensimmäisenä Sekolin hurjassa Freak Out -vekottimessa, joka todellakin tuntui mahassa ja sai muutamat huudotkin minusta puristettua. Korkeiden paikkojen kammoni jouduin kohtaamaan maailmanpyörässä, mutta muuten vietin rauhallisen illan lasten laitteissa seilaillessa ja ympärilleni katsellessa. Amerikkalaiseen tyyliin illastimme rasvaa tihkuvan pitsan ja suuhun sulavan hattaran merkeissä. Ihmetystä herätti pelikojuista omituisin – Any Bowl Wins a Fish. Siellä ihmiset sitten kulkivat ympäriinsä kantaen kalaparkoja vedellä täytetyissä muovipusseissa. Mukava mutta väsyttävä ilta. Ei ihme, että heräsin lauantaiaamuna vasta 11:52. Ensimmäiset kunnon yöuneni tässä talossa, without a doubt.

Lauantaina raahasin itseni ostoskeskukselle edellisestä viikonlopusta oppineena, että viikonloppuja ei vietetä talossa kuin pakon edessä. Rauhallinen päivä omissa oloissa teki hyvää, mutta sunnuntaina olikin jo aika tavata muita ihmisiä (Lähinnä sen vuoksi, että lauantai-iltana kotiuduttuani hostmom piti minulle puheen, kuinka hän on huolissaan minusta, koska vietin kokonaisen päivän yksin. Olin melkoisen äimistynyt ja kovasti yritin selittää, että kai sitä saa kuukaudessa yhden päivän itsellensä pyhittää. Vieläkin tämä suomalainen hiljaisuus hämmentää periamerikkalaista hostperhettäni.). Aamupäivän vietin taas ostoskeskuksen vilinässä, mutta illalla päädyin kahdeksan saksalaisen au pairin kanssa istumaan Starbucksin ulkoilmaan. Englantia puhuttiin harvinaisen vähän. Ei siinä mitään. Puolet tytöistä (oli mukana yksi poikakin, joka oli juuri saapunut kaupunkiin) vaikutti suhteellisen välinpitämättömiltä, mutta kaksi tyttöä sain värvättyä mukaani pienelle reissulle tämän kuun viimeiseksi päiväksi. It’s going to be so much fun!

Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin innoissani parista viikonlopun ostoksesta.

Madden Girl

Steve Maddenin ihanat kengät DWS sta parilla kympillä.
Mukavat ja suloiset etenkin farkkujen kanssa.

Denim

Old Navyn farkkuhame. Unohdin yhden yksilön kotiin,
joten paikkasin asian.

Click

Hirmusen suloinen hupullinen villatakin tynkä Forever 21 sta vitosella.

It's white!

Ja uskokaa tai älkää, mutta omistan valkoisia
vaatteita nykyään.
Tämä paita on kotoisin
Heritage 1981
sta. Ihana, mutta liian kallis kauppa, kuten vähän kaikki
täällä. Jopa H&M tuntuu kalliilta. Onneksi SALE-kylttejä näkyy
oikeastaan joka paikassa oikeastaan koko ajan.

Ei mitään ihmeellistä menossa. Vera oli viettämässä tänään iltaa kanssani. Hyvää musiikkia ja pientä juoruamista. Keskiviikkona suuntaan Outdoor Film Festivaleille katsomaan Twilightia ja torstaina on luvassa ensimmäinen LCC meeting samaisen tapahtuman, mutta tällä kertaa Slumdog Millionairen, merkeissä. Lauantaina suunnaksi Ocean City, yay!

August 17, 2009 at 11:31 pm 8 comments


Maija

Don't you dare close your eyes



Haaveilijan au pair -vuosi Washington DC:n liepeillä. Rakastaa musiikkia, postikortteja, salmiakkia ja hyvää ruokaa kera mahtavan seuran.

 

May 2012
M T W T F S S
« Nov    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Mood – mmmmm

Edward Sharpe And The Magnetic Zeros - Home
~
Dúné - Heat
~
3 Doors Down - It's Not My Time
~
Miley Cyrus - I Miss You
~
B.o.B. feat. Hayley Williams - Airplanes
~
Don Johnson Big Band - Island Girl
~
Eddie Vedder - Hard Sun
~
Eagle Eye Cherry - Save Tonight
~
The Raveonettes - Do You Believe Her
~
Zero 7 - In The Waiting Line
~

Suosituimmat artikkelit

  • None

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.